Koirakakarat.fi
Reinosta tänään BH
Työvoitto saavutettu! Tänään suoritettiin Reino -pojan kanssa käyttäytymiskoe eli ollaan nyt sitten BH! Tottisosuus tapahtui Pieksämäellä HauHau -hallissa. Tuomarina tottelevaisuudessa oli Raimo Karppinen ja kaupunkiosuudessa Markku Korhonen.
Kyllä tottiksen suhteen vieläkin hiukan täpärälle meni, kun Reino nuuski maata paikkamakuussa ja siirtyi pari koiran mittaa (siis jälleen kerrran). Onneksi se ei häiritse toista koiraa vaan puuhaa huomaamattomasti omiaan. Istumaliikkeessä Reino jäi seisomaan (hieno seisominen, ei siinä mitään) ja seuraamisen lyhyellä sakaralla nuuski maata (jouduin ihan kutsumaan sen mukaani). Hihnassa seuratessa se ei myöskään istunut pysähdyttäessä. Henkilöryhmä meni oikein hyvin ja seuraaminenkin oli pääasiassa ihan OK.
Kaupunkiosuus oli vilkkaalla paikalla kiihkeimpään kaupassakäyntiaikaan. Siinä Reino menestyi aivan loistavasti. Ei reagoinut pyöräilijään, lenkkeilijöihin, tien kysyjään, henkilöryhmään eikä ohittavaan koiraan. Kaupan eteenkin jäi sopuisasti ja odotti kiltisti :)!
Tästä jatketaan ja mietitään kevään mittaan, mitä tolle tunnetilaongelmalle on tehtävissä vai onko mitään. Siitähän kaikki Reinon kohdalla kuitenkin on kiinni.